19.11.2013

Sähköisen tenttiakvaarion suunnittelua koulukirjastossa


Norssin koulukirjastoon on suunnitteilla koeympäristö, jossa opiskelijat voivat käydä suorittamassa kurssikokeita sähköisesti koeympäristön aukioloaikojen puitteissa. Koska käyttöön otettava sähköinen koejärjestelmä pohjautuu yliopistolla käytössä olevaan malliin, myös opetusharjoittelijoiden on tulevaisuudessa mahdollista suorittaa omia tenttejään norssilta käsin.



 Kuva 1. Tämä  koulukirjaston lukunurkkaus muuttuu tulevaisuudessa osaksi sähköistä koeympäristöä.




Kuva 2. Sähköisen koeympäristön sijoittumisen pohdintaa. 

Sähköisen koeympäristön suunnittelupalaveri pidettiin norssin koulukirjastossa pe 15.11. Palaverissa keskusteltiin koeympäristön ominaisuuksista, sijoittumisesta koulukirjastoon sekä koetilanteen käytännön järjestelyistä. Muutostöiden kanssa päästään näillä näkymin etenemään kevätlukukaudella 2014.

Koko kuvassa (kuva 2) näkyvä osa kirjastoa on tarkoitus muuntaa koetilaksi. Kuvassa vasemmalta lukion rehtori  Arja Aalto-Laaksonen,  johtava rehtori Vesa Toivonen, kirjastoamanuenssi Markku Littunen sekä yliopistopalveluiden tietojärjestelmäpäällikkö Sami Hautakangas. Tapaamiseen osallistui myös Heidi Äijälä. Kuvassa myös kirjastoon arkistoitu tietoteknisestä kehityksestä muistuttava muinais-pc.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti