3.11.2014

Sähköistä arvioinnista kokemuksia laajalla rintamalla eri oppiaineissa


Tampereen normaalikoulun lukiossa on valmistauduttu vuodesta 2016 alkaen sähköistyviin yo-kirjoituksiin hyvin.

Syksyllä 2014 kaikilla Tampereen normaalikoulun lukion opiskelijoilla on henkilökohtaisessa opiskelukäytössään iPad, perusasteen oppilaille on tarjolla mikroluokkien lisäksi useita läppärikärryjä sekä Windows-tabletkärry. Myös omia mobiililaitteita hyödynnetään oppitunneilla.

Lokakuussa 2014 aineryhmissä tehdyn kyselyn mukaan, kaikissa aineryhmissä taito- ja taideaineita lukuunottamatta on kokeiltu sähköisiä kokeita joko lukion ryhmien, perusasteen ryhmien tai molempien kanssa.

Tampereen norssin koulun koneille on asennettu tällä hetkellä Digabi-sivustolla mainitut ilmaisohjelmat, esim. Libre Office, jotta ohjelmien käyttöä voidaan harjoitella. Matemaattisissa aineissa on harjoiteltu opiskelijoiden kanssa yo-kokeessa sallittujen ohjelmien (LoggerPro, nSpire, GeoGebra) käyttöä.

Koska toistaiseksi ei ole ollut YTL:n ja Digabi -projektin tuottamaa sähköistä koesovellusta, on lukiolaisten ja perusasteen oppilaiden kanssa harjoiteltu monipuolisesti erilaisten saatavilla olevien sähköisten koesovellusten käyttöä eri päätelaitteita hyödyntäen.

Myös aineenopettajaharjoittelijat ovat mukana lukion sähköistymisessä ja ovat laatineet omille harjoitustunneilleen pieniä testejä ja kyselyjä ohjaavien opettajien ohjauksessa.

Yhteenvetona eri aineryhmissä tehdystä työstä:
  • Opiskelijat ovat tehneet sähköisiä tenttejä Tampereen yliopiston sähköisessä tenttitilassa
  • Edmodo- ja Moodle -oppimisympäristöjä on käytetty sähköisten kokeiden sekä sähköisten portfoliotöiden tekemiseen
  • mm. Socrative-, Edmodo- ja Kahoot-sovelluksia on käytetty pienten kyselyjen tekemiseen
  • Yläkoulun oppilaat ovat koodanneet toisilleen kokeita tehtäväksi
  • Digabi-sivustolla määriteltyjä sähköisessä yo-kokeessa käytettäviä ohjelmia on käytetty opiskelijoiden kanssa
  • Digabi-sivustolta ladattavaa Digabi OS -käyttöjärjestelmää on kokeiltu koulun koneilla
  • Itsenäisiä suorituksia on voinut suorittaa sähköisenä eri oppimisalustojen kautta.

Hyvinä puolina sähköisiin kokeisiin siirtymisessä on pidetty sitä, että opiskelijat ovat voineet näyttää osaamistaan monipuolisemmin, mm. kielissä suulliset koevastaukset onnistuvat helposti ja kaikissa aineissa lähdeaineiston (videot, internetsivustot yms.) lisääminen koetehtävien oheen onnistuu.

Sähköisten kokeiden myötä opettajat ovat pohtineet seuraavia asioita:
  • Onko koetta valvovan opettajan hyvä olla ryhmän oma opettaja kiertävien valvontavuorojen sijaan? Osaako toisen aineryhmän opettaja avustaa opiskelijaa mahdollisessa ongelmatilanteessa, jos opiskelijan käyttämä koesovellus ei ole hänelle tuttu?
  • Luonnontieteellisissä aineissa diagrammien ja pyramidien tekoon tarvittavat ohjelmat eivät toistaiseksi toimi päätelaiteriippumattomasti
  • Nykyisten lukiolaisten, erityisesti 2. ja 3. vuosikurssin opiskelijoiden osalta on muistettava, että he tekevät yo-kokeensa vielä perinteisesti paperilla - oman aineen koevastaustekniikkaa siis harjoiteltava myös heidän kanssaan

Eri aineissa tehtyjä kokeiluraportteja voit lukea ainekohtaisilta sivuilta.

Tampereen normaalikoulun opettajat saavat lv. 2014-2015 kerätä itselleen tarpeellisesta tvt-koulutuksesta ½ TESO-päivän osallistumalla joko omassa koulussa järjestettäviin koulutuksiin tai hakeutumalla muualla tarjottavaan koulutukseen. Koulussa on tarjolla myös kollegavalmennusta sähköiseen arviointiin sekä yleisemmin tvt:n opetuskäyttöön liittyen.

 

10.10.2014

Matemaattisten aineiden opettajat koolla Tampereella 3.9.2014

Normaalikoulujenlukioiden matemaattisten aineiden opettajat kokoontuivat Tampereen yliopiston normaalikoulussa 3.9.2014 jakamaan tieto- ja viestintäteknologian käyttöön liittyviä kokemuksia ja käytänteitä. Osallistujia oli Helsingistä, Joensuusta, Jyväskylästä, Oulusta, Turusta ja Vaasasta.

Tapaamisen alussa kuultiin opiskelijoiden kokemuksia. Kaksi Tampereen yliopiston normaalikoulun iPad-tutorina toimivaa lukiolaista kommentoi mobiililaitteiden käyttöä. Heidän mukaansa tabletteja on helpompi kantaa mukana kuin kannettavia  tietokoneita, jolloin koulutöitä on helpompi tehdä esim. bussimatkoilla  ja hyppytunneilla. Tablettien käyttö on monipuolistanut myös muistiinpanojen tekemistä oppitunneilla.

Tapaamisessa keskusteltiin mobiililaitteiden käytöstä lukio-opetuksessa. Jokaisen lukion edustajat esittelivät omia käytänteitään ja käyttämiänsä oppimisympäristöjä. Keskusteluiden jälkeen tultiin siihen tulokseen, että monissa lukioissa on käytössä samoja menetelmiä, vaikka käytettävät laitteet ja oppimisympäristöt ovat joiltakin osin erilaisia. Mobiililaitteita käytetään usein opiskeluvälineenä. Keskustelua herätti myös ylioppilaskokeiden sähköistyminen, ja siihen liittyen erityisesti tablettien asema verrattuna kannettaviin tietokoneisiin.

Muita keskustelun aiheita olivat mm. laitteiden kustannukset, mediamaksun periminen, sähköiset kokeet, pilvipalvelut, sähköiset oppikirjat, opetusvideot ja käänteinen opetus (flipped classroom). Ohessa muutamia huomioita keskusteluista: Joissakin kouluissa koulu maksaa laitteet opiskelijoille. Pilvipalveluiden on todettu säästävän aikaa oppitunneilla, sillä se on nopeuttanut kotitehtävien käsittelyä. Sähköisissä oppikirjoissa interaktiivisuus on tärkeää.


Teksti: 
Juha Järvinen, fysiikan, matematiikan ja kemian opettaja
Tampereen yliopiston normaalikoulu

4.6.2014

Sähköisen arvioinnin ja iPadien oppimis- ja opetuskäytön kokeiluraportteja tutustuttavaksi

Tampereen yliopiston normaalikoulun lukion opettajat ovat laatineet lukion kursseilla tekemistään sähköisen arvioinnin ja iPadien opetuskäytön kokeiluista raportteja. Näitä pääset lukemaan valitsemasi oppiaineen alta navigointipalkista. 

25.4.2014

Lukion vieraiden kielten ja ruotsin opettajat koolla Helsingissä

Normaalikoulujen lukioiden vieraiden kielten ja ruotsin opettajat aloittivat Norssien verkoston aineryhmätapaamisten sarjan 2.4.2014 kokoontumalla Helsingin yliopiston Viikin normaalikoululle jakamaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön liittyviä kokemuksia ja hyviä käytänteitä. Tampereen yliopiston normaalikoulun lukiosta tapaamiseen osallistuivat lukion kielten opettajat Antti Hiitti ja Heidi Äijälä.

Tapaamisessa keskusteltiin erityisesti iPadien oppimis- ja opetuskäytöstä, vertailtiin eri kouluissa käytettäviä oppimisympäristöjä (mm. Edmodo, Yammer, Wikispaces) ja niiden soveltuvuutta eri käyttötarkoituksiin sekä keskusteltiin sähköisen arvioinnin kokeiluista. 

Tulevia Norssien lukioiden aineryhmätapaamisia on tässä vaiheessa tiedossa historian ja yhteiskuntaopin opettajille (Oulun normaalikoulu), matemaattisten aineiden ma-fy-ke opettajille (Tampereen yliopiston normaalikoulu), sekä biologian ja maantieteen opettajille (Helsingin normaalilyseo).

Lisätietoja Norssien yhteisestä lukion kehittämishankkeesta LUTOsta hankkeen blogista norssiluto.blogspot.fi




23.4.2014

Tenttiakvaario rakentuu

Tampereen yliopiston normaalikoulun koulukirjastoon suunniteltu tenttiakvaario erityisesti sähköisten kokeiden tekemistä varten odottaa valvontakameralaitteistoa ja päätelaitteita

Tenttiakvaarion suunnittelu alkoi syksyllä 2013 tutustumiskäynnillä Tampereen yliopiston tenttiakvaarioon, jossa myös yksi lukion uskonnon ryhmä teki kurssikokeensa sähköisesti. Tämän jälkeen aloitettiin valmistelutyöt normaalikoulun koulukirjaston kokoelmien siirron, kirjaston ja tenttiakvaarion väliseinän rakentamisen ja tilan vaatimien sähkötöiden osalta. Ennen tenttiakvaarion päätelaitteiden saapumista lukiolaiset voivat tehdä tilassa sähköisiä kokeita iPadeillaan esim. Edmodo-sovelluksella, jota on muutenkin käytetty sähköisten kurssikokeiden tekoon ja arviointiin mm. saksan, englannin ja äidinkielen kursseilla. 

Tenttiakvaariota hyödynnetään myös Digabi-käyttöjärjestelmän tai muiden ylioppilaskirjoitusten sähköistymiseen liittyvien sähköisten koejärjestelmien testaamiseen.
Tilan on tarkoitus toimia ajanvarausperiaatteella, jolloin opiskelija voi käydä tekemässä kokeen tenttiakvaariossa varaamanaan aikana.
  
                               


17.4.2014

Mobiilisovellus Oiva lukiolaisten hyvinvoinnin tukena

Tampereen yliopiston normaalikoulun lukiossa aloitettiin Oiva -sovelluksen käyttöönotto abeille suunnatulla hyvinvointikurssilla. Kurssiin kuului myös osallistuminen tutkimukseen, joka toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja VTT:n kanssa. Tutkimuksen nimi on ”Nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja stressin vähentäminen Oiva-mobiilisovelluksen avulla.”

Hyvinvointikurssiin kuului kolme tapaamista, jossa ensimmäisellä kerralla informoitiin Oivasta, otettiin sovellus käyttöön sekä tehtiin tutkimukseen kuuluva alkukartoitus, jossa mitattiin osallistujien kokemaa hyvinvointia ja stressin ja ahdistuksen tasoa. Ensimmäinen tapaaminen oli joulukuussa 2013. Toisella kertaa kyseltiin kuulumisia ja käyttäjäkokemuksia Oivan suhteen parin kuukauden käytön jälkeen. Kolmas ja viimein kerta oli maaliskuussa 2014. Tuolloin tehtiin taas kartoitus osallistujien kokemasta hyvinvoinnista kuulumisten ja käyttäjäkokemusten kartoitusten lisäksi.

Kurssilaiset työskentelivät omalla ajallaan itsenäisesti Oivan harjoitteiden parissa. Kaikkiin kolmeen tapaamiseen osallistuneet ja Oivaa vapaa-ajalla käyttäneet opiskelijat antoivat positiivista palautetta Oivasta. Opiskelijoiden kanssa käydyn keskustelun perusteella Oiva on hyvä ja selkeä sovellus, joka sopii hyvin opiskelijoille stressin ja jännityksen lievitykseen, univaikeuksien lievittämiseen sekä itsetutkiskeluun. Harjoitukset koettiin eri tavoin, toiset tykkäsivät hengitysharjoituksista, toiset kokivat hyödyllisiksi omien tavoitteiden ja arvojen miettimisen.

Virallisia tutkimustuloksia vielä odotellaan, mutta erään opiskelijan sanoja lainaten:”Mielenkiintoista olla osana tutkimusta!”

Lisätietoja: Elina Sisso-Hakonen

Oiva- hyvinvointiohjelma




28.11.2013

Sähköistä arviointia iPadin avulla


2. jaksossa lukion englannin 5. kurssin aikana kaikki kurssin sanakokeet  sekä kirjoitelmat tehtiin Edmodo-oppimisympäristössä iPadilla. Opiskelijat laativat kurssin aikana Edmodoon myös tekstiä, kuvaa ja ääntä sisältävän portfoliotyön kurssin aihepiireistä. Kurssin lopuksi portfoliot vertaisarvioitiin sähköisesti.

Lukion saksan kursseilla Edmodo on toiminut sähköisen arviointityökalun lisäksi myös itsenäisen kurssisuorituksen ympäristönä, kurssin aikaisena viestintäkanavana sekä kirjallisten, suullisten tehtävien ja kuuntelutehtävien palautusalustana.

Myös aineenopettajaharjoittelijat pääsivät hyödyntämään ympäristöä syksyn perusharjoittelujaksonsa aikana. He laativat opetusryhmilleen Edmodoon opiskelumateriaalia flipped classroom -ajatuksella kotiopiskelua varten, sekä arvioivat kirjoitelmia ja sanakokeita Edmodon kautta.

Hyviä puolia Edmodon käytössä ovat olleet sen helppokäyttöisyys sekä saatavuus sovelluksena sekä selainversiona. Ongelmia on aiheutunut nettiyhteyden pätkimisestä sekä sovelluksen päivityksistä, jolloin kaikki työkalut eivät ole aina toimineet oletetusti.


                                          Sanakokeen tekoa Edmodossa iPadilla.



Lisätietoja: Heidi Äijälä

www.edmodo.com tai ilmaisena sovelluksena mobiililaitteelle